Majoituksen etsiminen tänä päivänä voi olla melkoinen tehtävä, johtuen tosin niinkin mukavasta syystä kuin siitä, että vaihtoehtoja on tarjolla niin runsas määrä. Kuten myös erilaisia tapoja etsiä sopiva majoituspaikka, sekä sivustoja joiden kautta majoitusta on mahdollista etsiä.
Suomen osalta tilanne on vielä melko mukava, sillä maastamme ei löydy järjettömän suuria metropoleja, joista löytyisi tuhansia vaihtoehtoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomesta löytyisi todella kattava valikoima erilaisia vaihtoehtoja, jokaiseen makuun ja budjettiin.
Majoitusta jokaiselle, niin budjettimatkaajalle kuin myös luksuksen etsijälle, löytyy siis aivan varmasti.
Jokaisesta Suomen kaupungista ja pienestä kylästäkin löytyy useita eri vaihtoehtoja majoituksen suhteen. Tällaisia ovat perinteiset hotellit, hostellit ja majatalot. Lisäksi tarjolla on paljon maatilamajoitusta sekä mökkejä, jota voidaan pitää enemmän suomalaisena majoituserikoisuutena. Mutta erityisesti kesällä voi mökkimajoitus olla juuri se kiehtovin vaihtoehto, ja mökkeily onkin erityisesti monen suomalaisen suosiossa.
Yksi maailmalla koko ajan yleistyvä majoitusvaihtoehto on ehdottomasti paikallisen asunnossa asuminen, ja tämä onkin usein hyvä tapa tutustua kunnolla kaupunkiin, jossa vierailee.
Sillä mikä olisikaan suomalaisempaa, kuin kiusallinen tervehdys naapurin kanssa rappukäytävässä.
Tämä on usein myös erityisesti perheille sopiva, edullinen vaihtoehto verrattuna hotellissa asumiseen. Niin itse majoitus, kuin myös esimerkiksi ruokakustannukset saa vähintään puolitettua asumalla asunnossa, jossa on itse mahollista valmistaa edes osa aterioista.
Luksusta tai erikoisia kokemuksia hakevalle on tarjolla paljon laadukkaita ja erilaisia vaihtoehtoja ympäri Suomen. Miltä kuulostaisi esimerkiksi yö kirkkaan tähtitaivaan ja revontulien loisteessa keskellä talvista Lapin erämaata, kuitenkin samalla pehmeässä, lämpimässä sängyssä leväten, lasisen kuvun alla. Tai yö todella arktisissa olosuhteissa, lumisessa ja jäisessä huoneessa, jossa ainoa lämmike on lumesta rakennetun sängyn päälllä makaavat poron taljat.
Nämä ja monet muut erikoisuudet ovat vaihtoehtoja Suomesta erikoista majoitusta hakevalle. Luksusta rakastavalle löytyy maailmanluokan tason hotelleja ja yksityismajoituksia, kuten todella upeita vuokrattavia huviloita ja luksusmökkejäkin.